In English På Svenska

FAMILY FEDERATION FOR WORLD PEACE AND UNIFICATION

PERHEIDEN MAAILMANRAUHANJÄRJESTÖ

Undisplayed Graphic

Google
Web unification.net

    PERHEIDEN MAAILMANRAUHANJÄRJESTÖN ESITTELY:

     

    Perheiden Maailmanrauhanjärlestö (PMJ) haastaa jokaisen ihmisen ymmärtämään perheen keskeisen roolin jokaisessa yhteiskunnassa yli kansallisten, rodullisten, ideologisten ja kultturillisten rajojen.

    PMJ näkee yksilön kasvamisen vastuuntuntoiseksi ja rakastavaksi henkilöksi olevan hyvin tarpeellista täysipainoisen perheen rakentamista ajatellen. Aivan kokonaiseen perheeseen kuuluisivat isä, äiti ja lapset. Isovanhempien mieluinen mukanaolo nähdään rikastuttavana lisänä perheen koostumukseen.

    Koti, jossa keskinäinen rakkaus vallitsee, on hyvä kasvupaikka, jossa lapsista voi tulla tasa- painoisia persoonallisuuksia ja kunnon kansalaisia, joilla on edelleen hyvät edellytykset perustaa oma perheensä aikuistuessaan.

    Tällaiset perheet olisivat sitten peruspilareina terveelle yhteiskunnalle, jossa myös tarvitaan vastuuntuntoa ja toisista huolehtimisen taitoa. Sellainen yhteiskunta voi paremmin vastata ympäristön ja olosuhteiden haasteisiin asianmukaisella ja rakentavalla tavalla.

    PMJ ajattelee koko ihmiskuntaa yhtenä suurena ihmisperheenä, koska meillä kaikilla on tämä yhteinen pyöreä ´ kotimaamme´. Erilaiset kulttuurit nähdään rikastuttavina tekijöinä, jotka parhaimmillaan auttavat avartamaan näkemyksiämme ja arvostamaan erilaisuuksia.

    Itämaisten ja länsimaisten kulttuuripiirien katsotaan erikoisesti olevan keskeisessä oppimis- suhteessa keskenään. Myös esim. ns. vapaan maailman ja entisten itäblokin maiden suhteissa on vielä monia haasteita rakentaaksemme tuleville sukupolville paremman tulevaisuuden.

    PMJ:n mielestä perheen rauha alkaa yksilöstä ja maailmanrauha perheistä. Tämän ajan ongelmien ratkaisuun ei riitä vallan logiikka – siihen tarvitaan rakkauden logiikkaa. Hyvät ihmis- suhteet johtavat myönteiseen elämän asenteeseen ja elämän iloon.

    PMJ, joka toimii 185 eri maassa, haluaa Suomessakin vaikuttaa tähän myönteiseen kehityk- seen kaikilla eri elämän aloilla ja yhteiskunnan tasoilla. Sen toiminta on avoin kaikille rotuun, kansallisuuteen, kulttuuriin tai uskontoon katsomatta.

    Yksilö voi auttaa perhettä ja perhe yhteisöä ja kansaa voimaan paremmin.

    PMJ on oivaltanut, että yleisimmin suurin syy ongelmien syntymiseen ja kasvamiseen ihmis- ten välisissä suhteissa on joko hyvän vuorovaikutuksen riittämättömyys tai sen puuttuminen kokonaan.

    Oikein hyvää vuorovaikutusta toivoen!

     

    Keijo Mikkanen

    Perheiden Maailmanrauhanjärjestö ry:n Suomen osasto

    Rekipellontie 2 Puh 09-56157550 tai 041-5132408

    00940 HELSINKI Fax. 09-56157552

    Sähköposti: family.peace@icon.fi

Link to United Nation report.

Undisplayed Graphic

Tohtori Sun Myung Moon

Maailmankaikkeuden alkuperää etsimässä

Kristinuskon uusi tulevaisuus

Sun Myung Moon and Prophecy

Absoluuttiset_arvot

Yhdistymis Periaatteet

Hak Ja Han Moon

Ihmiskunnan elämäntie

Todelliset Vanhemmat ja Todellinen Perhe

Report on True Mother's visit to Helsinki, Finland,
May 22, 1999 by Knut Holdhus.

 

Undisplayed Graphic

Nora M. Spurgin

AJATUKSIA kuolemanjälkeisestä elämästä

KALEVALA

Dr. Sang Hun Lee's Lucifer, A Criminal Against Humanity

Undisplayed Graphic

SCARPI Lokakuu 1998

CARP

Elämän laulu/ from the magazine Voy Hyvin

Muista ajatella.
Se on voiman lähde.
Muista leikkiä.
Se on ikuisen nuoruuden salaisuus.
Muista lukea.
Se on viisauden lähde.
Muista rukoilla.
Se on suurin voima maan päälä.
Muista rakastaa ja ottaa vastan rakkautta.
Se on Jumalan antama etuoikeus.
Muista olla ystävällunen.

Se on tie onneen.
Muista nauraa.
Se on sielun musiikkia.
Muista antaa.
Päivä on liian lyhyt itsekkyyteen.
Muista tehdä työtä.
Se on menestyksen hinta.
Muista tehdä hyvää.
Se on tie taivaaseen.

Sun Myung Moon

Webmaster finnish page: Bengt de Paulis